perjantai 28. lokakuuta 2011

Kun ei tiedä haluaako suolaista vai makeaa, kannattaa syödä salaattia.

Tänään jätin ensimmäisen irtisanomisilmoitukseni ikinä. Viralliseksi syyksi ilmoitin työpaikkani vähäisen työtarjonnan. Eihän se ainut syy ollut irtisanoutumiseeni, mutta parempi kai etten täällä niistä kerro. Sain myös huomiseksi haastattelupaikan jouluapulaisen hommiin, ja olen niin jännittynyt että pelkään etten saa unta. Päätin vähän rentouttaa itseäni hyvällä ruoalla, mutta laiskuuteni vuoksi päädyin pelkkään salaattiin. Uskaltauduin myös herkuttelemaan vähän pikkusuolaisella ja jäätelötuutilla, kun painokin oli päässyt putoamaan 61 kiloon.
Yritin ihan blogia varten asetella salaattia lautaselle nätimmin, mutta eihän siitä mitään tullut...

TARVITSET:


  • Kulho tai lautanen, riippuen kumpaan haluat salaatin koota
  • Veitsi
  • Tuslaaki (elikäs siivilä)
  • Leikkuulauta



  • Salaattia (vuonankaali)
  • Omenia (Shampion)
  • Vihreitä rypäleitä
  • Kypsytettyä vuohenjuustoa
  • Vesimelonia

  1. Huuhtele salaatti, omena ja rypäleet kunnolla, valuta salaatista ylimääräiset vedet tuslaakissa.
  2. Pilko kaikki ainekset haluamasi kokoisiksi. (Salaattia ei kuitenkaan kannata pilkkoa, vaan maku ja koostumus säilyy paremmin jos revit lehdet. Pienilehtiset salaatit kuten vuonankaali voi jättää repimättä.)
  3. Halutessasi ripottele vähän mustapippuria päälle.
  4. Nauti.
Jos oloni ei olisi ollut superlaiska ja erittäin nälkäinen, olisin yrittänyt paistaa juuston ensin. Mielestäni paistetun vuohenjuuston maku ei ole niin kuminen, mutta hyväähän se noinkin oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti