Lista siitä miksi olen aina rahaton.

Lueskelin kaverini (ja ainoan lukijani) Kian blogia, jossa hän luetteloi "hottixii" satunnaisessa järjestyksessä kuvien kera. Olin hieman järkyttynyt löytäessäni Robert Pattisonin listalta, mutta kukin taaplaa tyylillään. Itse en ala tähän miekkosia listaamaan, vaikkakin voin mainita Zombie boy Rick Genestin olevan aika kärkilistoilla tällä hetkellä, mutta voisin blogille sopivaan tyyliin listata viisi ruokalajia, joita ilman en haluaisi elää. Kuvat eivät ole omia, vaan internetistä hakusanoilla etsittyjä. Pahoittelen jos loukkaan jonkun tekijänoikeuksia.

Tehtävä osoittautuikin hieman haastavaksi. Koska olen aika kädetön hakusanojen suhteen, en onnistunut löytämään kuvaa karitsan sisäfileestä ja vuohenjuustosta kirsikkapunaviinikastikkeessa. Tietynlainen äidin ja lapsen kohtaaminen lautasella on aina viehättänyt minua. Vähän kuin paistettu kana ja keitetyt munat.
Ei se mitään... laitetaan sitten kuva kilistä, sehän on melkein sama asia?

Blogin pitäjä on paha, paha ihminen.

Tortilloista sen sijaan oli helpompi löytää kuvaa.

Tortillat, tacot, salsat, quesadillat, kaikki menee.

Lihapullat maistuu sekä kylminä että kuumina, ja ovat pirullisen helppoja tehdä.

Leipä, sipulikeitto, korppujauhe... pelkästään jatketta vaihtamalla saa maku- ja koostumuseroja lihapulliin.

Kukaan ei muuten osaa tehdä yhtä hyvää savulohta kuin meidän isä. Tämä ei ole liioittelua, vaan kiistämätön totuus. Isän lohi ei ole ikinä liian kuivaa tai kosteaa, ja vain suolanmäärä saattaa toisinaan vaihdella.

Savulohesta saa tehtyä salaattia, pastaa, leivänpäällistä, tai sitä voi vedellä sellaisenaan ja aina on hyvää.

Viimeisenä joudun hieman häpeillen kertomaan olevani addiktoitunut cheddarjalapenoihin. Ja kyllä! Pakasteet kelpaa ihan hyvin. Olen yrittänyt kehitellä reseptiä, jossa voisin korvata leivityksen jotenkin, mutta vielä en ole sitä keksinyt. Joku oli näemmä käärinyt chilit pekoniin; ajatus jota itsekin olen harkinnut. Täytynee kokeilla.

Ehkä tää on joku tapa käsitellä ruokatraumoja, syömällä jotain karmean teollisestituotettua aina välillä.

Laiskan läksy.

Hyvä on. Tunnustan. En mennyt tänään punttikselle. Ajattelin, että kaksi välipäivää on parempi kuin yksi. Mutta huomenna menen, lupaan sen. En kuitenkaan herkutellut tänään. Paitsi muutaman... tuota... kourallisen toffeeta, mutta vain laaduntarkkailun nimissä. Loput säästän bileisiin, kunniasanalla.

Liikunnan ja ruoanlaiton sijaan olen tänään keskittynyt lähinnä askarteluun. Se ei varsinaisesti ole vahvinta alaani, sillä en jaksa yleensä keskittyä ohjeisiin ja yritän aina oikaista jostain. Kokeilin tehdä origami laatikkoa toffeita varten, mutta siitä tuli liian pieni. Sitten innostuin jatkamaan virkkausurakkaani, jonka päämääränä olisi saada siskontytölle paljon barbien vaatteita jouluksi. Tähän mennessä olen saanut aikaan kaksi asukokonaisuutta, joiden käyttökelpoisuudesta en voi olla kuitenkaan varma. Ja kuten mainitsin, niin ohjeiden lukeminen ei kuulu suosikkeihini, joten sävelsin vaatteita sitä myötä kun virkkasin tai neuloin. Musta-valkoinen mekko ja beige toppi ovat molemmat solmittu takaa ristikkäin, joten niiden pukeminen pitäisi olla helppoa, jos tyttö vaan suinkin tajuaa kuinka nyörien kuuluu mennä. Vaatteissa on havaittavissa pientä epäsymmetrisyyttä, mutta tarvitseeko kaiken olla aina täydellistä, edes Barbiella?

Kuvan nukkehan on itseasiassa Steffi Love, nuoruuteni halpisbarbi. En tiedä saako noita enää kaupasta, vai onko niillekin oma korvikkeensa? Bongasin nuken kirpparilta ja nimesin sen Dolly Partoniksi. Syy innostukseeni ei ole pelkkä halu ilahduttaa siskontyttöä, vaan satuin eksymään blogiin jossa vanhoja barbeja oli ehostettu, ja se vaikutti ihan hauskalta harrastukselta. Dolly kaipaa vielä paljon hienosäätöä, mutta uskon siitä tulevan ihan kelpo jouluun mennessä... oletettaen että olen jouluksi ehtinyt löytää kynsilakanpoistoaineeni, tai muistanut ostaa uuden. Jokatapauksessa, blogi barbien hiusten ja muun olemuksen pelastamiseen löytyy täältä: http://tiiq.vuodatus.net/blog/category/Barbie.

Mutta enhän minä voinut täysin tulevia Halloween kemujamme unohtaa. Koska toffeerasia ei ottanut onnistuakseen, etsin netistä muita ohjeita paperirasian tekoon. Ja voi että minkä löysinkään! Köyhän askartelufanin Halloweentaivas! Sivustolla on valmiit ohjeet naamareihin, pienoiskummitustaloihin, taskumonstereihin... voi luoja sentään, kiljuin innosta hiljaa mielessäni niin että aivoihin sattui. Paperikameraohjetta on pakko päästä testaamaan heti kun on varaa käydä kaupasta vaaditut tarvikkeet, mutta paperikalloa testasin heti.
Ohjeessa kehotetaan käyttämään paksua paperia, mutta kallo onnistui hyvin tavalliselle tulostuspaperillekin. Ja koska tarvikkeiksi vaadittiin vain paperia, teippiä, sakset ja liimaa, ei prosessi ollut kovinkaan hankala. Hieman se vei aikaa, mutta kyllä noita muutaman jaksanee tehdä ennen h-hetkeä.

Arvatkaa muuten mitä söin tänään. Sian sydäntä. Sen siitä saa kun ostaa valmiita lihapullia kaupasta.

Aikuiset juo nyt kahvia ja keskustelee.

Nykyisin aamut ei ota käynnistyäkseen, jos en saa kupillista kuumaa kahvia. Mieluiten kermalla pehmennettynä. Ikävää tässä on se, että kahvi maksaa niin pirun paljon, ja meillä sitä menee näemmä paketillinen alle kahdessa viikossa. Valitettavasti en voi tästä syyttää miestä, vaan ihan taidan itse litkiä sitä sumppia muidenkin edestä. Mies valittaa, että jätän täysiä kahvimukeja juomatta, ja olen yrittänyt selittää ilmiön johtuvan siitä, että juomatta jäävä kupillinen on yleensä se kolmas tai neljäs, jota en enää ehdi juoda kun pitää jo mennä. Tyyppi ei taida uskoa.

Erehdyin kerran ostamaan Pirkan Costa Rica -kahvia. Mies oli sitä mieltä, ettei halpaa kahvia kannata ostaa koska se maistuu pahalta. Höpöhöpö, ihan hyvää oli, miehen kurssikaverikin kehui. Mieheni on siis selvästi kahvisnobi.

Toisaalta, muistan kerran ostaneeni First Price -kahvia. En tiedä, menisikö se myrkky maidon tai kerman kanssa alas, mutta siihen aikaan join kahvini sokerilla ja sitä saikin sitten lappaa lusikkatolkulla tuohon jumalten juomaan.

Onhan tuota joskus tullut juotua vähän erikoisempiakin kahveja. Habanero kahvi tulee ensimmäisenä mieleen. Noitahan löytää Robertsilta ja voi ostaa ihan kotiinkin. Mutta jos tavallinen Kulta Katriina maksaa meidän lähikaupassamme jo yli 4 euroa, niin en uskalla ajatella edes mitä erikoiskahveista pyydetään.

Pahoittelemme, madame, mutta me emme voi hyväksyä toista
teiniraskautta samana vuonna.

Toinen niin kutsuttu intohimoni ovat chilit. Avomies on niitä vuoden päivät kasvatellut vaihtelevalla menestyksellä. Aji Cristal teki palkoja, sai jonkun paskahalvauksen kärpäsistä ja laitettiin ulos, jossa se koki hiljaisen kuoleman. Habaneroksi luulemamme chili alkoi tehdä talvella kukkaa, joten otin esiin vesivärisiveltimeni ja aloin ahkeroimaan Amorina. Työ tuotti hedelmää, muistaakseni yhteensä kolme vai peräti neljä palkoa. Nyt se perhana on alkanut taas puskea kukkaa, mutta mies oli sitä mieltä että nyt ei ole oikea aika, ja tuomitsi kukat nypittäviksi.

Ei ole habanero tämä...

Eräänä päivänä mies toi minulle chiliaiheisen keittokirjan (Pirullisen kuuma chilikirja). Kirjassa on paljon vinkkejä chilin kasvatukseen, käyttöön ja säilömiseen. Muutama resepti on tullut jo kokeiltuakin, mutta mm. haudutettujen kyljyksien chilin määrää oli pakko vähentää reilusti, sillä vaikka pidän itseäni melko  paatuneena chilisuuna, niin kaksi Habaneroa on vähän liikaa. Saa siinä ruoassa muutkin maut tulla esiin.

Olin keväällä ihmetellyt, onko meidän habanerot jotenkin viallisia, kun muoto ei oikein täsmää. Mutta koska mies oli ne Habaneroina ostanut/saanut, niin Habanerojahan niiden oli oltava. Nyttemmin kirjaa selaillessani huomasin kuvan Madame Jeanette -lajikkeesta. Heureka. Sehän tuo kasvi on, eikä mikään Habanero. Olin aika tyytyväinen itseeni tämän löydön jälkeen.