lauantai 29. lokakuuta 2011

Jauhelihapihvit salaatilla ja vuohenjuustolla

Nyt on tämän kädettömän apinan ensimmäinen työhaastattelu takana. Kokemus oli loppujen lopuksi yllättävän kivuton, ja nyt olo on toiveikas. Hieman jännittää enää oma jaksaminen, jos minut otetaan töihin, sillä päivistä olisi tulossa pitkiä. Toisaalta, huonouniselle ihmiselle rankka päivä saattaisi tuoda toivotun sikeitä yöunia. Tänään päätin myös panostaa vähän enemmän ruokaan, käyttäen kuitenkin eilisestä jääneitä raaka-aineita. Tuloksena oli jauhelihapihvit salaatilla, paistetuilla tomaateilla ja vuohenjuustolla. Vaikka resepti lihapullille löytyykin jo, niin kerrotaan nyt tässä vielä pihveille vähän erilainen ohje, vaikka kumpaa tahansa reseptiä voikin käyttää molempiin tarkoituksiin. Ohje oli itseasiassa työläämpi kirjoittaa kuin ruoka oli valmistaa.


JAUHELIHAPIHVIT
Kuvan liha näytti vielä kännykän näytöllä punertavalta,
mutta tietokoneella muuttui sinertäväksi. Hmm.

TARVITSET:


  • Kulho
  • Paistinpannu
  • Lasta
  • Leikkuulauta tms. alusta

  • 400 g naudan  paistijauhelihaa (n. 5 pihviä)
  • 1 dl vettä
  • 0,5 ps sipulikeittojauhetta (itse käytin Knorria)
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl kuivattua valkosipulirouhetta (vapaavalintainen)
LISÄKSI: voita paistamiseen

MAUSTEEKSI: suolaa, pippuria, appelsiinipippuria (vapaavalintaisia nämäkin, voit siis maustaa oman makusi mukaan)


  1. Ota jauheliha huoneenlämpöön (tämä siksi, että kylmää jauhelihaa on aika ikävä käsin vaivata).
  2. Sekoita sipulikeittojauhe ja kuivattu valkosipulirouhe desilitraan vettä ja lisää haluamasi mausteet. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä valmiit sipulikeitot sisältävät suolaa. Jos et pidä suolaisesta ruoasta voit jättää suolan lisäämättä. Anna keittoainesten turvota vedessä 15-30 minuuttia.
  3. Lisää joukkoon kananmuna ja jauheliha ja vaivaa taikina hyvin. Pidä huolta että jauhelihan rakenne hajoaa mahdollisimman paljon, näin saat kiinteitä pihvejä jotka eivät hajoa pannulle.
  4. Mikäli jauheliha on taikinaa tehdessä edelleen kylmää, pyörittele taikinasta pallot esim. leikkuulaudan päälle ja suojaa kelmulla, ja anna taikinan olla vielä hetki huoneenlämmössä (älä kuitenkaan tuntitolkulla). Näin maut pääsevät vähän imeytymään lihaan. Lisäksi jääkaappikylmä liha pannulla muuttuu herkästi sitkeäksi.
  5. Taputtele taikinapallot n. 0,5 cm paksuiksi pihveiksi. Varsinkin valmiiksi pakattu jauheliha vetäytyy paistaessa hieman kokoon, joten mitä isompi ja ohuempi pihvi on, sen parempi.
  6. Kuumenna pannu (5-6), lisää pieni nokare voita.
  7. Bloggaajalla oli liian kiire syömään annostaan, että olisi
    malttanutmiettiä sopivaa kuvakulmaa.
  8. Kun voi on sulanut kullanruskeaksi, pienennä lämpöä hieman (esim. kutosesta neloseen) ja lisää pihvit pannulle. Paista pihviä kunnes lihasnestettä alkaa nousta pinnalle (varmista kuitenkin lastalla etteivät pihvit jää kiinni pannuun) ja käännä, ja paista toiselta puolelta sama aika.
Vinkkejä: Mikäli sinulla on tässä vaiheessa muuta ruokaa valmistettavana, kuumenna uuni 50 asteeseen ja laita pihvit uuninkestävään vuokaan foliolla peitettynä ja laita uuniin. Näin ne pysyvät lämpiminä.








PAISTETTU VUOHENJUUSTO, TOMAATIT JA SALAATTI

TARVITSET:

  • Paistinpannu
  • Lasta
  • Leikkuulauta
  • Veitsi
  • Leivinpaperia

  • Pieniä ja kiinteitä terttutomaatteja
  • Vuohenjuustoa
  • Vuonankaalia
  • Oliiveja
MAUSTEEKSI: mustapippuria

  1. Mikäli et aiemmin täysin polttanut pihvejä pannuun kiinni, käytä samaa pannua pesemättä sitä välillä (pannuun jäänyt rasva antaa lisää makua). Itselläni kävi niin, että heti kun selkäni käänsin, anoppi nappasi pannun ja pesi sen, joten jouduin lisäämään pannulle tilkan oliiviöljyä.
  2. Huuhtele salaatti ja tomaatit.
  3. Leikkaa tomaatit lohkoiksi, viipaloi vuohenjuusto sopiviksi kimpaleiksi. Halutessasi voit leikata oliivit viipaleiksi tai puolittaa.
  4. Lämmitä pannu (tai pienennä lämpöä) miedolle lämmölle (n. 2-3) ja paista tomaatit pehmeiksi, älä kuitenkaan anna hajota. Riittää, että vähän pyöräyttää tomaatit lämpimiksi.
  5. Aseta pieni pala leivinpaperia pannulle ja vuohenjuustokiekot sen päälle. Paista vuohenjuustoa molemmilta puolilta (n. 10 s.).
  6. Annostele tomaatit ja vuohenjuusto lautaselle ja ripottele päälle mustapippuria.
  7. Syö vuonankaalin, oliivien ja pihvien kanssa.

1 kommentti: