Jauhelihapihvit salaatilla ja vuohenjuustolla

Nyt on tämän kädettömän apinan ensimmäinen työhaastattelu takana. Kokemus oli loppujen lopuksi yllättävän kivuton, ja nyt olo on toiveikas. Hieman jännittää enää oma jaksaminen, jos minut otetaan töihin, sillä päivistä olisi tulossa pitkiä. Toisaalta, huonouniselle ihmiselle rankka päivä saattaisi tuoda toivotun sikeitä yöunia. Tänään päätin myös panostaa vähän enemmän ruokaan, käyttäen kuitenkin eilisestä jääneitä raaka-aineita. Tuloksena oli jauhelihapihvit salaatilla, paistetuilla tomaateilla ja vuohenjuustolla. Vaikka resepti lihapullille löytyykin jo, niin kerrotaan nyt tässä vielä pihveille vähän erilainen ohje, vaikka kumpaa tahansa reseptiä voikin käyttää molempiin tarkoituksiin. Ohje oli itseasiassa työläämpi kirjoittaa kuin ruoka oli valmistaa.


JAUHELIHAPIHVIT

Kuvan liha näytti vielä kännykän näytöllä punertavalta,
mutta tietokoneella muuttui sinertäväksi. Hmm.

TARVITSET:

• Kulho
• Paistinpannu
• Lasta
• Leikkuulauta tms. alusta

• 400 g naudan  paistijauhelihaa (n. 5 pihviä)
• 1 dl vettä
• 0,5 ps sipulikeittojauhetta (itse käytin Knorria)
• 1 kananmuna
• 1 rkl kuivattua valkosipulirouhetta (vapaavalintainen)

LISÄKSI: voita paistamiseen

MAUSTEEKSI: suolaa, pippuria, appelsiinipippuria (vapaavalintaisia nämäkin, voit siis maustaa oman makusi mukaan)

1. Ota jauheliha huoneenlämpöön (tämä siksi, että kylmää jauhelihaa on aika ikävä käsin vaivata).
2. Sekoita sipulikeittojauhe ja kuivattu valkosipulirouhe desilitraan vettä ja lisää haluamasi mausteet. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä valmiit sipulikeitot sisältävät suolaa. Jos et pidä suolaisesta ruoasta voit jättää suolan lisäämättä. Anna keittoainesten turvota vedessä 15-30 minuuttia.
3. Lisää joukkoon kananmuna ja jauheliha ja vaivaa taikina hyvin. Pidä huolta että jauhelihan rakenne hajoaa mahdollisimman paljon, näin saat kiinteitä pihvejä jotka eivät hajoa pannulle.
4. Mikäli jauheliha on taikinaa tehdessä edelleen kylmää, pyörittele taikinasta pallot esim. leikkuulaudan päälle ja suojaa kelmulla, ja anna taikinan olla vielä hetki huoneenlämmössä (älä kuitenkaan tuntitolkulla). Näin maut pääsevät vähän imeytymään lihaan. Lisäksi jääkaappikylmä liha pannulla muuttuu herkästi sitkeäksi.
5. Taputtele taikinapallot n. 0,5 cm paksuiksi pihveiksi. Varsinkin valmiiksi pakattu jauheliha vetäytyy paistaessa hieman kokoon, joten mitä isompi ja ohuempi pihvi on, sen parempi.
6. Kuumenna pannu (5-6), lisää pieni nokare voita.



Bloggaajalla oli liian kiire syömään annostaan, että olisi
malttanutmiettiä sopivaa kuvakulmaa.

7. Kun voi on sulanut kullanruskeaksi, pienennä lämpöä hieman (esim. kutosesta neloseen) ja lisää pihvit pannulle. Paista pihviä kunnes lihasnestettä alkaa nousta pinnalle (varmista kuitenkin lastalla etteivät pihvit jää kiinni pannuun) ja käännä, ja paista toiselta puolelta sama aika.

Vinkkejä: Mikäli sinulla on tässä vaiheessa muuta ruokaa valmistettavana, kuumenna uuni 50 asteeseen ja laita pihvit uuninkestävään vuokaan foliolla peitettynä ja laita uuniin. Näin ne pysyvät lämpiminä.

PAISTETTU VUOHENJUUSTO, TOMAATIT JA SALAATTI

TARVITSET:

• Paistinpannu
• Lasta
• Leikkuulauta
• Veitsi
• Leivinpaperia

• Pieniä ja kiinteitä terttutomaatteja
• Vuohenjuustoa
• Vuonankaalia
• Oliiveja

MAUSTEEKSI: mustapippuria

1. Mikäli et aiemmin täysin polttanut pihvejä pannuun kiinni, käytä samaa pannua pesemättä sitä välillä (pannuun jäänyt rasva antaa lisää makua). Itselläni kävi niin, että heti kun selkäni käänsin, anoppi nappasi pannun ja pesi sen, joten jouduin lisäämään pannulle tilkan oliiviöljyä.
2. Huuhtele salaatti ja tomaatit.
3. Leikkaa tomaatit lohkoiksi, viipaloi vuohenjuusto sopiviksi kimpaleiksi. Halutessasi voit leikata oliivit viipaleiksi tai puolittaa.
4. Lämmitä pannu (tai pienennä lämpöä) miedolle lämmölle (n. 2-3) ja paista tomaatit pehmeiksi, älä kuitenkaan anna hajota. Riittää, että vähän pyöräyttää tomaatit lämpimiksi.
5. Aseta pieni pala leivinpaperia pannulle ja vuohenjuustokiekot sen päälle. Paista vuohenjuustoa molemmilta puolilta (n. 10 s.).
6. Annostele tomaatit ja vuohenjuusto lautaselle ja ripottele päälle mustapippuria.
7. Syö vuonankaalin, oliivien ja pihvien kanssa.

Kun ei tiedä haluaako suolaista vai makeaa, kannattaa syödä salaattia.

Tänään jätin ensimmäisen irtisanomisilmoitukseni ikinä. Viralliseksi syyksi ilmoitin työpaikkani vähäisen työtarjonnan. Eihän se ainut syy ollut irtisanoutumiseeni, mutta parempi kai etten täällä niistä kerro. Sain myös huomiseksi haastattelupaikan jouluapulaisen hommiin, ja olen niin jännittynyt että pelkään etten saa unta. Päätin vähän rentouttaa itseäni hyvällä ruoalla, mutta laiskuuteni vuoksi päädyin pelkkään salaattiin. Uskaltauduin myös herkuttelemaan vähän pikkusuolaisella ja jäätelötuutilla, kun painokin oli päässyt putoamaan 61 kiloon.
Yritin ihan blogia varten asetella salaattia lautaselle nätimmin, mutta eihän siitä mitään tullut...

TARVITSET:

• Kulho tai lautanen, riippuen kumpaan haluat salaatin koota
• Veitsi
• Tuslaaki (elikäs siivilä)
• Leikkuulauta

• Salaattia (vuonankaali)
• Omenia (Shampion)
• Vihreitä rypäleitä
• Kypsytettyä vuohenjuustoa
• Vesimelonia

1. Huuhtele salaatti, omena ja rypäleet kunnolla, valuta salaatista ylimääräiset vedet tuslaakissa.
2. Pilko kaikki ainekset haluamasi kokoisiksi. (Salaattia ei kuitenkaan kannata pilkkoa, vaan maku ja koostumus säilyy paremmin jos revit lehdet. Pienilehtiset salaatit kuten vuonankaali voi jättää repimättä.)
3. Halutessasi ripottele vähän mustapippuria päälle.
4. Nauti.

Jos oloni ei olisi ollut superlaiska ja erittäin nälkäinen, olisin yrittänyt paistaa juuston ensin. Mielestäni paistetun vuohenjuuston maku ei ole niin kuminen, mutta hyväähän se noinkin oli.

Lista siitä miksi olen aina rahaton.

Lueskelin kaverini (ja ainoan lukijani) Kian blogia, jossa hän luetteloi "hottixii" satunnaisessa järjestyksessä kuvien kera. Olin hieman järkyttynyt löytäessäni Robert Pattisonin listalta, mutta kukin taaplaa tyylillään. Itse en ala tähän miekkosia listaamaan, vaikkakin voin mainita Zombie boy Rick Genestin olevan aika kärkilistoilla tällä hetkellä, mutta voisin blogille sopivaan tyyliin listata viisi ruokalajia, joita ilman en haluaisi elää. Kuvat eivät ole omia, vaan internetistä hakusanoilla etsittyjä. Pahoittelen jos loukkaan jonkun tekijänoikeuksia.

Tehtävä osoittautuikin hieman haastavaksi. Koska olen aika kädetön hakusanojen suhteen, en onnistunut löytämään kuvaa karitsan sisäfileestä ja vuohenjuustosta kirsikkapunaviinikastikkeessa. Tietynlainen äidin ja lapsen kohtaaminen lautasella on aina viehättänyt minua. Vähän kuin paistettu kana ja keitetyt munat.
Ei se mitään... laitetaan sitten kuva kilistä, sehän on melkein sama asia?

Blogin pitäjä on paha, paha ihminen.

Tortilloista sen sijaan oli helpompi löytää kuvaa.

Tortillat, tacot, salsat, quesadillat, kaikki menee.

Lihapullat maistuu sekä kylminä että kuumina, ja ovat pirullisen helppoja tehdä.

Leipä, sipulikeitto, korppujauhe... pelkästään jatketta vaihtamalla saa maku- ja koostumuseroja lihapulliin.

Kukaan ei muuten osaa tehdä yhtä hyvää savulohta kuin meidän isä. Tämä ei ole liioittelua, vaan kiistämätön totuus. Isän lohi ei ole ikinä liian kuivaa tai kosteaa, ja vain suolanmäärä saattaa toisinaan vaihdella.

Savulohesta saa tehtyä salaattia, pastaa, leivänpäällistä, tai sitä voi vedellä sellaisenaan ja aina on hyvää.

Viimeisenä joudun hieman häpeillen kertomaan olevani addiktoitunut cheddarjalapenoihin. Ja kyllä! Pakasteet kelpaa ihan hyvin. Olen yrittänyt kehitellä reseptiä, jossa voisin korvata leivityksen jotenkin, mutta vielä en ole sitä keksinyt. Joku oli näemmä käärinyt chilit pekoniin; ajatus jota itsekin olen harkinnut. Täytynee kokeilla.

Ehkä tää on joku tapa käsitellä ruokatraumoja, syömällä jotain karmean teollisestituotettua aina välillä.

Laiskan läksy.

Hyvä on. Tunnustan. En mennyt tänään punttikselle. Ajattelin, että kaksi välipäivää on parempi kuin yksi. Mutta huomenna menen, lupaan sen. En kuitenkaan herkutellut tänään. Paitsi muutaman... tuota... kourallisen toffeeta, mutta vain laaduntarkkailun nimissä. Loput säästän bileisiin, kunniasanalla.

Liikunnan ja ruoanlaiton sijaan olen tänään keskittynyt lähinnä askarteluun. Se ei varsinaisesti ole vahvinta alaani, sillä en jaksa yleensä keskittyä ohjeisiin ja yritän aina oikaista jostain. Kokeilin tehdä origami laatikkoa toffeita varten, mutta siitä tuli liian pieni. Sitten innostuin jatkamaan virkkausurakkaani, jonka päämääränä olisi saada siskontytölle paljon barbien vaatteita jouluksi. Tähän mennessä olen saanut aikaan kaksi asukokonaisuutta, joiden käyttökelpoisuudesta en voi olla kuitenkaan varma. Ja kuten mainitsin, niin ohjeiden lukeminen ei kuulu suosikkeihini, joten sävelsin vaatteita sitä myötä kun virkkasin tai neuloin. Musta-valkoinen mekko ja beige toppi ovat molemmat solmittu takaa ristikkäin, joten niiden pukeminen pitäisi olla helppoa, jos tyttö vaan suinkin tajuaa kuinka nyörien kuuluu mennä. Vaatteissa on havaittavissa pientä epäsymmetrisyyttä, mutta tarvitseeko kaiken olla aina täydellistä, edes Barbiella?

Kuvan nukkehan on itseasiassa Steffi Love, nuoruuteni halpisbarbi. En tiedä saako noita enää kaupasta, vai onko niillekin oma korvikkeensa? Bongasin nuken kirpparilta ja nimesin sen Dolly Partoniksi. Syy innostukseeni ei ole pelkkä halu ilahduttaa siskontyttöä, vaan satuin eksymään blogiin jossa vanhoja barbeja oli ehostettu, ja se vaikutti ihan hauskalta harrastukselta. Dolly kaipaa vielä paljon hienosäätöä, mutta uskon siitä tulevan ihan kelpo jouluun mennessä... oletettaen että olen jouluksi ehtinyt löytää kynsilakanpoistoaineeni, tai muistanut ostaa uuden. Jokatapauksessa, blogi barbien hiusten ja muun olemuksen pelastamiseen löytyy täältä: http://tiiq.vuodatus.net/blog/category/Barbie.

Mutta enhän minä voinut täysin tulevia Halloween kemujamme unohtaa. Koska toffeerasia ei ottanut onnistuakseen, etsin netistä muita ohjeita paperirasian tekoon. Ja voi että minkä löysinkään! Köyhän askartelufanin Halloweentaivas! Sivustolla on valmiit ohjeet naamareihin, pienoiskummitustaloihin, taskumonstereihin... voi luoja sentään, kiljuin innosta hiljaa mielessäni niin että aivoihin sattui. Paperikameraohjetta on pakko päästä testaamaan heti kun on varaa käydä kaupasta vaaditut tarvikkeet, mutta paperikalloa testasin heti.
Ohjeessa kehotetaan käyttämään paksua paperia, mutta kallo onnistui hyvin tavalliselle tulostuspaperillekin. Ja koska tarvikkeiksi vaadittiin vain paperia, teippiä, sakset ja liimaa, ei prosessi ollut kovinkaan hankala. Hieman se vei aikaa, mutta kyllä noita muutaman jaksanee tehdä ennen h-hetkeä.

Arvatkaa muuten mitä söin tänään. Sian sydäntä. Sen siitä saa kun ostaa valmiita lihapullia kaupasta.

Aikuiset juo nyt kahvia ja keskustelee.

Nykyisin aamut ei ota käynnistyäkseen, jos en saa kupillista kuumaa kahvia. Mieluiten kermalla pehmennettynä. Ikävää tässä on se, että kahvi maksaa niin pirun paljon, ja meillä sitä menee näemmä paketillinen alle kahdessa viikossa. Valitettavasti en voi tästä syyttää miestä, vaan ihan taidan itse litkiä sitä sumppia muidenkin edestä. Mies valittaa, että jätän täysiä kahvimukeja juomatta, ja olen yrittänyt selittää ilmiön johtuvan siitä, että juomatta jäävä kupillinen on yleensä se kolmas tai neljäs, jota en enää ehdi juoda kun pitää jo mennä. Tyyppi ei taida uskoa.

Erehdyin kerran ostamaan Pirkan Costa Rica -kahvia. Mies oli sitä mieltä, ettei halpaa kahvia kannata ostaa koska se maistuu pahalta. Höpöhöpö, ihan hyvää oli, miehen kurssikaverikin kehui. Mieheni on siis selvästi kahvisnobi.

Toisaalta, muistan kerran ostaneeni First Price -kahvia. En tiedä, menisikö se myrkky maidon tai kerman kanssa alas, mutta siihen aikaan join kahvini sokerilla ja sitä saikin sitten lappaa lusikkatolkulla tuohon jumalten juomaan.

Onhan tuota joskus tullut juotua vähän erikoisempiakin kahveja. Habanero kahvi tulee ensimmäisenä mieleen. Noitahan löytää Robertsilta ja voi ostaa ihan kotiinkin. Mutta jos tavallinen Kulta Katriina maksaa meidän lähikaupassamme jo yli 4 euroa, niin en uskalla ajatella edes mitä erikoiskahveista pyydetään.

Pahoittelemme, madame, mutta me emme voi hyväksyä toista
teiniraskautta samana vuonna.

Toinen niin kutsuttu intohimoni ovat chilit. Avomies on niitä vuoden päivät kasvatellut vaihtelevalla menestyksellä. Aji Cristal teki palkoja, sai jonkun paskahalvauksen kärpäsistä ja laitettiin ulos, jossa se koki hiljaisen kuoleman. Habaneroksi luulemamme chili alkoi tehdä talvella kukkaa, joten otin esiin vesivärisiveltimeni ja aloin ahkeroimaan Amorina. Työ tuotti hedelmää, muistaakseni yhteensä kolme vai peräti neljä palkoa. Nyt se perhana on alkanut taas puskea kukkaa, mutta mies oli sitä mieltä että nyt ei ole oikea aika, ja tuomitsi kukat nypittäviksi.

Ei ole habanero tämä...

Eräänä päivänä mies toi minulle chiliaiheisen keittokirjan (Pirullisen kuuma chilikirja). Kirjassa on paljon vinkkejä chilin kasvatukseen, käyttöön ja säilömiseen. Muutama resepti on tullut jo kokeiltuakin, mutta mm. haudutettujen kyljyksien chilin määrää oli pakko vähentää reilusti, sillä vaikka pidän itseäni melko  paatuneena chilisuuna, niin kaksi Habaneroa on vähän liikaa. Saa siinä ruoassa muutkin maut tulla esiin.

Olin keväällä ihmetellyt, onko meidän habanerot jotenkin viallisia, kun muoto ei oikein täsmää. Mutta koska mies oli ne Habaneroina ostanut/saanut, niin Habanerojahan niiden oli oltava. Nyttemmin kirjaa selaillessani huomasin kuvan Madame Jeanette -lajikkeesta. Heureka. Sehän tuo kasvi on, eikä mikään Habanero. Olin aika tyytyväinen itseeni tämän löydön jälkeen.

Joskus ei vaan huvita...

Yksi suurimpia ruokaongelmiani tällä hetkellä on mielikuvituksen puute. Välillä on todella vaikea keksiä mitä söisi, varsinkin nyt kun olen yrittänyt jättää viljatuotteet pois. Lisäksi on kausia, kun minun tekisi mieli tietyntyyppistä ruokaa, ja mies haluaakin jotain ihan muuta. Joskus saatan viettää useita tunteja päivässä miettien ruokaa.

Siksi kai usein silloin kun mies on töissä monta päivää putkeen, löysään vähän ruokaperiaatteitani ja teen joko jotain niinkin yksinkertaista kuin paistettua jauhelihaa salsakastikkeessa ja salaattia tai ostan jopa jotain valmiina.

Kaikki ruoka on hyvää jos sen voi huuhtoa alas viinillä.

Tänään oli yksi näistä päivistä. Mutustelin mikrohampurilaisen lounaaksi, ja illalla paistoin jauhelihaa, maustoin sen muutamalla lusikallisella juustokastiketta ja vetelin kaveriksi raejuustoa ja tomaattia. Lisäksi opettelin tekemään toffeeta, joten olihan sitäkin sitten maisteltava. Ai niin, ostinhan minä karkkiakin. Lopputuloksena oli päänsärky ja tavallista vetämättömämpi olo. Syynä saattoi olla myös huonosti nukuttu yö, mutta en voi sanoa varmasti. Lisäksi poden morkkista sokerin määrästä, ja yritän vakuuttaa itselleni että kyllä kaikki korjaantuu, jos vain menen huomenna kuntosalille hikoilemaan.

Hammaspeikon toffeet

Olen nyt viikon ajan kaverini Outin kanssa suunnitellut yhteisiä Halloween-bileitä. Ideoita on lennellyt puolin ja toisin, ja pelkään että toinen meistä räjähtää innosta ennen h-hetkeä. Niin paljon ruokaa ja leivoksia, niin vähän aikaa ja rahaa. Mutta tänään oli pakko päästä kokeilemaan jotain, edes ihan pientä. Joten yritin etsiä hyvää toffeeohjetta. Useimmat ohjeet vaativat siirappia ja muita aineita, ja itse halusin päästä mahdollisimman vähällä. Lopputulos olikin muuten melko onnistunut, toffeet vaan jäi koostumukseltaan hieman turhan pehmeiksi. Ja kuten kuvasta näkee, en ole mitenkään hyvä ottamaan kuvia, joten yritin parannella huonoa kuvaa kännykän efekteillä. Ja pitihän sen avomiehen tuoman ruusunkin päästä kuvaan.

Ohje on melko suurpiirteinen, sillä en tajunnut taaskaan laittaa tarkkoja määriä ylös. Se on kuitenkin Valion reseptistä mukailtu.

Tein kaksi versiota, jotka eivät lopulta poikenneet toisistaan kovinkaan paljon, paitsi keittoajaltaan.

TARVITSET:

• Kattila
• Puuhaarukka tms. sekoittamiseen
• Vuoka tai pelti
• Leivinpaperia

• 2 dl kuohukermaa
• 1,5 - 2 dl sokeria
• 25 g voita
• loraus konjakkia, viskiä, brandy (tämä on vapaaehtoista, itse käytin Aramis -brandyä

Versio 1.

1. Kuumenna n. 1 dl vettä kattilassa. Sekoita joukkoon sokeria muutama desi, jotta saat sakeahkoa nestettä.
2. Mittaa 0,5 dl sokerilientä ja sekoita joukkoon loraus brandyä tms. (Ylimääräisen sokeriliemen voi heittää pois.)
3. Sekoita kattilassa sokeriliemi, 25g voita, 2 dl sokeria, 2 dl kuohukermaa ja kuumenna kiehuvaksi.
4. Alenna lämpöä, mutta anna seoksen kiehua koko ajan.
5. Sekoita seosta mielellään koko ajan, jotta se ei pääse palamaan pohjaan. Itse keittelin seosta jotakuinkin yli puoli tuntia, mutta saat tarkistettua valmistumisen myös tiputtamalla pienen määrän toffeeta kylmään veteen. Jos seos kohmettuu sen sijaan että liukenee veteen, alkaa toffee olla valmista.
6. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja anna jäähtyä. Kun toffee on kovettunut, leikkaa se paloiksi ja kääri esim. folioon.

Versio 2.

1. Tee kuten edellinen, mutta jätä sokeriliemi pois, vähennä sokerinmäärä 1,5 dl:aan (ja lisää vain korkillinen brandyä).

Jos seokset eivät millään saostu, lisää joukkoon sokeria pieninä määrinä.

En oikeastaan tiedä mikä sai minut ajattelemaan, että sokeriliemi korvaisi siirapin tai olisi mitenkään tarpeellinen, mutta kyllähän se toimi.

Nämä toffeet ovat sen verran tahmeita, ettei kannata säilytellä sellaisenaan. Itse käärin toffeet alumiinifolioon, ja sidoin kiinni kaapista löytyneellä olkinarulla. Lopputulos on vähintäänkin itsetehdyn näköinen.


Älä yritä käyttää ruokakermaa kuohukerman sijaan, se ei vaan toimi... kokeiltu on.

Ihan ku ois näläkä...

Luulin kakarana, ettei meidän äidillä ole ikinä nälkä. Ihan vain siksi, ettei se koskaan nälkäänsä valittanut. Siksi olikin melkoinen yllätys pienelle mielelle, kun eräänä iltapäivänä äiti totesi: "ihan ku ois näläkä, pittää vissiin ottoo jottaei palukkata". Tästä ihmeestähän piti sitten päiväkodillakin kertoa.

Itselleni on nälän tunne jäänyt sittemin vieraaksi. En muista, koska olisin ollut puhtaasti nälkäinen. Yleensä tekee vain mieli jotain syötävää. Toisinaan ei haluaisi syödä mitään. Minulle on myös opetettu, että jos ruoka ei kelpaa, niin silloin ei voi olla nälkä. "Näläkäsenä syöp".

Anoreksiaa en ole koskaan sairastanut, vaikka joskus teininä sellaista "unelmaa" viljelinkin. Sen sijaan päädyin syömään holtittomia määriä ruokaa, joka oli mielestäni hyvää. Saatoin syödä pellillisen pitsaa, litran jäätelöä ja pussillisen sipsejä, jos talous antoi periksi. Kaikelle tälle löytyi vatsalaukusta tilaa, jos välillä oksensi ruokaa ulos. Pitkän aikaa en myöntänyt edes itselleni tätä. Pakotin itseni ajattelemaan, miten onnekas olen, kun voin syödä mitä vain ilman että olen hirveä läskipallo. Viimein aloin kuitenkin puhua asiasta, lähinnä kännissä kavereille avautuen, miten on kamalaa olla. Tunsin itseni epäonnistuneeksi.

Viimein minut ohjattiin ravintoterapeutille, jonka ohjeita en kuitenkaan jaksanut noudattaa. Asiat oli muutenkin huonosti, joten päädyin lopulta psykiatriseen hoitoon, jossa myös syömistäni tarkkailtiin ja kontrolloitiin. Jouduin syömään osastolla, ja ruokailun jälkeen minun oli istuttava puoli tuntia yleisissä tiloissa hoitajan vahtiessa, etten mene vessaan oksentamaan.

Kai se hoito kuitenkin toimi. Pakonomainen syöminen loppui, samoin oksentelu. Suhtautuminen ruokaan pysyi pitkään vaikeana, välillä väänsin itkua kun pelkäsin repsahtavani vanhoihin tapoihini. Pikkuhiljaa sekin helpotti. Vieläkin saatan menettää ruokahaluni, jos joku kommentoi syömistäni tai painoani kesken ruokailun, mutta toisaalta vatsani ei ole enää mikään pohjaton kaivo. Vaikka en vieläkään tunnista aina nälkää ruoanhimosta, olen oppinut tunnistamaan milloin olen kylläinen.  Mielihyvää haen edelleen ruoasta, mutta ainakaan en enää mätä niin paljon naamaani niitä iänikuisia mikroaterioita kuten ennen. Ja itse tehty ruoka on aina ansaittua ruokaa.

Juustoset

Olen alkanut inhota sanaa karppaus. Karppaus sitä, karppaus tätä. "Minä aloitin karppauksen ja elämäni muuttui täysin!" Haistakaa.

Eipä silti, uskon kyllä että vähähiilarinen ruokavalio on terveellinen, kunhan muistaa kohtuuden. En halua käyttää sanaa dieetti, koska eihän vegaanitkaan ole dieetillä, vaan he ovat muuttaneet ruokavalionsa pysyvästi (elleivät sitten jossain vaiheessa tule järkiinsä).

Blaadiblaadi blaa ja tsuppaduidaa, tässä resepti leivänkorvikkeisiin:

TARVITSET:

• Kulho
• Puuhaarukka tms. Kunhan joku millä sekoitat
• Raastin (ellet ole sika ja ostat valmiiksi raastettua juustoa)
• Uunipelti
• Leivinpaperia

• n. 150g raastettua juustoa (itse käytin kermajuustoa, mutta kannattaa kokeilla erilaisia juustoja)
• 2 kananmunaa
• 2 tl ruokasoodaa
• n. 50 - 70g mantelijauhetta
• pieni kourallinen esim. pellavarouhetta tai kaurahiutaleita, voi jättää poiskin.

1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa.
2. Nostele lusikalla kekoja pellille.
3. Paista 200 asteisessa uunissa n. 10 - 15 minuuttia, tai kunnes ovat hieman rusehtavia väriltään. Voit myös testata kypsyyttä hammastikulla. Jos juustoa ei tartu sisältä tikkuun, alkaa leivät olla valmiita.

Ihan halpaa lystiä tämä ei ole, sillä juusto ja mantelijauhe on aika tyyristä tavaraa. Toisaalta, olen aina ihmetellyt ihmisten tapaa täyttää vatsansa leivällä. Minulle leipä on enemmänkin jotain mitä nautiskellaan kahvin kanssa hyvillä täytteillä, tai kiireessä välipalaksi. Toisaalta, näiden leipästen rasvapitoisuus pitää kylläisenä.
Karkean arvion mukaan tällä reseptillä tehty leipä sisältää puolet vähemmän hiilareita kuin perinteinen ruisleipäviipale, ja proteiinia noin kolme kertaa enemmän. Rasvan määrä viisinkertaistuu, mutta kaloreita kertyy vain kymmenen enemmän. Siitä, onko tämä terveellistä vai ei, voi mennä keskustelemaan vaikka http://karppaus.info/ -sivuille. Ovat varmaan jo rutinoituneet väittelemään asiasta, ja varmaan kiinnostustakin löytyy enemmän.

Marenkihattarat.

Olen yrittänyt viime aikoina jättää turhat hiilarit pois ruokavaliosta, melko huonolla menestyksellä. Karkkihammasta kolottaa jatkuvasti. Siksi päätin tehdä vähäsokerisia marenkeja, jotka eivät maultaan ole kovinkaan ihmeellisiä, mutta koostumukseltaan mukavia. Otin taas vaihteeksi kuvankin, mutta ei kännykkäkameralla kovin upeita kuvia saa aikaan, varsinkin kun esillepanokin on mitä on.

TARVITSET:

• Tehosekoittimen eikun siis sähkövatkaimen/monitoimikoneen
• Uunipelti ja leivinpaperia
• Lusikka
• (Kulho)

• 3 kananmunan valkuaista
• 9 rkl canderel makeutusjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria
• (karkkiväriä)

1. Erottele keltuaiset valkuaisista. Helpoiten tämä onnistuu kopauttamalla muna johonkin terävään kulmaan, niin että se halkeaa nätisti keskeltä. Valuttele valkuainen kulhoon/monitoimikoneeseen niin, että keltuainen pysyy kuorenpuolikkaassa.
2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi kovaa silloin kun kupin voi kääntää nurin ilman että vaahto putoaa alas.
3. Lisää sokeri ja makeutusaine ja mahdollinen karkkiväri.
4. Lusikoi pieniä nokareita pellille.
5. Paista 100 asteisessa uunissa n. 1h. Maista yhtä marenkia. Jos sisus tuntuu vielä pehmeältä, pienennä lämpöä 50 asteeseen ja paista vielä 30min-1h.

Edit:
Seuraavana päivänä totesin, ettei marenkeja kannata peittää, tai muuten koostumus muuttuu suussa öylättimäiseksi (ergo, tarttuu kitalakeen kiinni).